KaaPS Ladies - LTU

02.09.2019

Lohkon kärjestä taistelevat KaaPS ja LTU molemmat lähtivät kamppailuun vain yhdellä vaihtopelaajalla KaaPSin kotikentällä Kaarinassa. Illat rupeavat jo pimenemään ja kentälle räpsähtivät spotitkin jo päälle. Kenttä oli kostea ja pelin aikana kosteus vain tiivistyi. Onneksi peli ei kestäny kauempaa, ettei sumu ehtiny tulla liian sankaksi. 
Ensimmäinen puoliaika oli tasaista pyörittämistä. Molemmilla joukkueilla osuivat mukavasti syötöt kohdalleen ja pelattiin molemmissa päissä. Vasemmalla Mari sai riistettyä pallon itselleen ja syötti Ennille keskelle. Mia lähti kiitämään salaman lailla ja Enni laittoi pystysyötön, jonka Mia nappasi itselleen ja lähes KULJETTI pallon maaliin maalivahdin jalkojen välistä! Tärkeä maali, joka muutti pelin tunnelman KaaPSin hyväksi!
Toiselle puoliajalle LTU oli vaihtanu asetelmaa astetta hyökkäävämmäksi ja pyrki rakentamaan tilanteita syötellen keskikentällä. KaaPS tsemppasi hienosti ja pääsi katkomaan ja rakentamaan vastaiskuja. Tilanteita nähtiin taas molemmissa päissä. Elina teki hienon nousun haastaen LTUn pakiston ja maalivahdin YKSIN (muut jäivät ihastelemaan ja ottamaan happea). Maalia ei päästy valitettavasti viimeistelemään.  
Hienointa oli nähdä puoliajalla sekä pelin jälkeen hymyt ja hyvä fiilis joukkueessa! Yhdessä taisteltiin ja yhdessä voitettiin! Kiitos kaikille. 
Kolme sulkaa Riikalle, joka jaksoi vääntää vaikkei oisi jaksanutkaan. 
Kaksi sulkaa puoliksi Annikalle ja Elinalle, jotka pelasivat täyden minuutit ja olivat kuin muuri pakistossa!
Yksi sulka meidän joukkueelle, joka pelasi aivan mahtavasti yhteen tsempaten toisiaan!
02.09.2019KaaPS Ladies - LTU
21.05.2019LTU - KaaPS Ladies
13.05.2019AC Sauvo - KaaPS Ladies
06.05.2019PiPS Naiset - KaaPS Ladies
08.02.2019Pojat B-junnuihin
06.09.2018AC Sauvo - KaaPS Ladies 0-1
30.08.2018LTU - KaaPS Ladies 0-2
28.08.2018KaaPS Ladies - Vg-62 1-3
20.08.2018KaaPS Ladies - VG-62 1-3
20.08.2018KaaPS Ladies - Vg-62 1-3

Siirry arkistoon »