EFC - KaaPS Ladies 5-3

15.05.2022

Kerrankin lähdettiin etuajassa liikkeelle Kaarinasta 👍 Oltiin tuulisen aurinkoisessa Aurassa siis ajoissa. Juttu kävi ja virittäydyttiin hyvin, toiset oli virittäytyneet jo edellisiltana jokainen tyylillään, lätkä- ja euroviisukisakatsomossa, paljussa, yhden tykypäivä viritti niin liikaa ettei paikalle päässytkään 😅. Wilma oli ekaa kertaa pelissä mukana ja kuunteli äitien juttuja häpeissään 😄 

KaaPS virittäytyi niin kauan kopissa, että vastustaja oli toki kentällä ajoissa buukannut paremman myötätuulipuolen. Vastustaja pääsi myötätuulen puhaltamana pistämään kolme maalia ekan puoliajan aikana, pari ekaa syöttämällä meidän oikealle puolella hyökkääjälleen joka ajoi pallon maaliin Päivin vastaantulosta huolimatta. Kolmannen maalin pääsi suht vapaasti keskeltä vetämään, hyökkääjä pisti pahan matalan pomppivan pallon, joka pujahti Päivin vasemman kainalon alta. 

Puoliajalla KaaPS haki taistelutahtoa💪 Tällä tsempillä ja myötätuulenkin avulla Pia pamautti kaksi aivan mahtavaa maalia peräkanaan! Prässi lähimmältä pelaajalta vastustajan päälle toimi myös hyvin ja saatiin peli pidettyä tiiviimpänä. Vastustaja neljäs maali oli mielestämme oikeusmurha, maalivahdin avaus tuli keskirajan yli, KaaPS hiukka pysähtyi, Päivi tuli vastaan mut hyökkääjä ehti väliin. Tunteet kuumeni! Pia antoi kuulua tuomarille ja Sirkku olisi saanut jo vastustajan valmentajalta keltaisen suunsoitosta 😄 
Pian Sirkku teki mahtavan maalin läpiajosta varmalla kärnärillä takapesään sijoittaen! Tilanne oli siis 4-3, tai meidän mielestä olisi ollut 3-3.. KaaPSin taistelutahto oli kova, Pia haki tarmokkaasti pallonkin vastustajan maalivahdille useamman kerran joka tuomarinkin huomautuksesta huolimatta yritti pelata aikaa. 
Päivi tuli vauhdilla vastaan vastustajan läpiajo palloon parikin kertaa ja toisella kerralla Jonsku osallistui tähän, tais jomp kump tarttua hyökkääjä kädestäkin kii ja vastustaja sai pilkun. Aavistus meni väärin, peli päättyi vastustajille 5-3. 
Taistelu oli aivan mahtava! Tästä on hyvä jatkaa! KaaPS taistelee - vuh! 
3 sulkaa Pialle mahtavista maaleista ja taistelutahdon valamisesta joukkueeseen nenä veressä! 
2 sulkaa Sirkulle kärsymaalista ja päätällistä
1 sulka Wilmalle, debyytistä yhdellä vaihdolla 👍
Jäätelöt maistui hyvältä pelin jälkeen tuulisessa Aurassa, lämpimässä autossa.
17.08.2022Paiha 3 - KaaPS Ladies 0-2
01.08.2022Jyske - KaaPS Ladies 1-0
15.05.2022EFC - KaaPS Ladies 5-3
02.05.2022KaaPS Ladies - PaiHa
25.04.2022Wilpas - KaaPS Ladies
18.04.2022KaaPS Ladies - PIF2
13.11.2021TuKV - KaaPS Ladies 6-5
13.09.2021KaaPS Ladies - SC Wolves 3-1
09.09.2021AC Sauvo - KaaPS Ladies 2-4
06.09.2021FC Wolves - KaaPS Ladies 1-1

Siirry arkistoon »