LTU-KaaPS Ladies 2-0

Share |
16.05.2017

Ilma oli kohdillaan, kun fasaanittaret suuntasivat Littoisten urheilukentälle palloa potkimaan. Vähän kun käytti mielikuvitusta apuna, tunsi kuinka aurinko lämmitti jäseniä mukavasti. Tai ainakaan ei taivaalta tullut vettä, räntää eikä lunta. Eikä tuullut. Vihdoinkin myös pääsimme kentälle ennen nukkumaanmenoaikaa.


Peli alkoikin mukavissa olosuhteissa. Meno oli myös sen mukaista. Peli oli vauhdikasta ja fasaanittaret juoksivat vuoroin hyökkäämässä ja vuoroin puolustamassa. Peli oli joukkuepelaamista parhaimmillaan, upealla syöttöpelillä edettiin kerta toisensa jälkeen keltapaitojen boksiin. Hyökkäyspäädyn pelaaminen oli ansiokasta, vuoroin palloa kuljettivat ylöspäin Martsu, Heku, Tanja, Sanna, Anna, Elli ja Mari. Palloa myös pidettiin ylhäällä ja syötöt napsahtivat kivasti omille.

Maalinteko oli Littoisten illassa vaan niin tiukassa, vetoja viuhui hitusen ohi vasemmalta, oikealta ja ylhäältä. Myös keltapaidat pääsivät kokeilemaan maalintekoa. Katjan tutut fasaanihuudot pelästyttivät kuitenkin myös pallon, joten keltaistenkaan yritykset eivät tuottaneet tulosta. Sitten se tapahtui. Omaa maalia puolustaessaan fasaanittaret epäonnisesti toimittivat pallon omaan maaliin. Hämmästyksestä selvittiin kuitenkin noin viidessä sekunnissa ja fasaanittaret jatkoivat hyvää peliään. Mutta pallo ei vain mennyt vastustajan maaliin, vaikka kuinka yritettiin.

Toisella puoliskolla keltapaidat toimittivat pallon toistamiseen fasaanittarien maaliverkkoon, tällä kertaa hieman hämärissä olosuhteissa väärän heiton seurauksena. Peli päättyi 2-0 keltaisille. Peli oli reilua puolin ja toisin, mitä nyt tuomarin aurinkolasit kellersivät välillä. Koska keltaisten maalit eivät olleet maali-maaleja eli tosimaaleja, fasaanittarien silmämunissa näkyi lopputuloksena 0-0. Henkinen voitto tuli siis jälleen kotiin.

Kolme sulkaa Riikalle tinkimättömästä työstä niin puolustajana kuin puolilaiturinakin
Kaksi sulkaa Martsulle aikamoisesta juoksu-urakasta
Yksi sulka Annalle fasaanien ainokaisesta

29.08.2017KaaPS Ladies - PiPS Naiset 1-1
21.08.2017KaaPS Ladies - SC Wolves 4-0
07.08.2017AC Sauvo - KaaPS Ladies 0-3
07.06.2017KaaPS Ladies - Wilpas 0-0
22.05.2017KaaPS Ladies-PaiHa Ladies 3-1
16.05.2017LTU-KaaPS Ladies 2-0
09.05.2017KaaPS Ladies-PiPS Naiset 5-0
04.05.2017SC Wolfes - KaaPS Ladies 0-3
25.04.2017KaaPS Ladies - SoVottaret 1-6
19.04.2017AFC Campus - KaaPS Ladies 0-0

Siirry arkistoon »